Hyvä käytös riittää

Elämän lähi-ihmisverkostot ovat laajentuneet ja monipuolistuneet sekä työelämässä että vapaalla. Miten paljon ihmiseltä voi vaatia sopeutumista ja sietämistä? Keiden kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja mitä se tarkoittaa? Kesällä on vapaata työyhteisön verkostoista ja vuorovaikutuskiemuroista, mutta usein enemmän kohtaamisia sukulaisten ja perheenjäsenten kanssa - tai ketä kaikkia niitä nyt onkaan. Mietin, että miten saisi parhaan lopputuloksen vähimmällä päänsäryllä - hyvä käytös pelastaa paljon ja paljolta.






”Kaikkien kanssa pitää leikkiä.” ”Kaikki pitää ottaa mukaan.” Näin opetettiin päiväkodissa ja koulussa. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää pystyä olemaan. Jossain välissä tapahtui jotain. Jokin sai aikaan sen, ettei tämä ole enää totta aikuisten maailmassa. 



Luin juuri LinkedIn -keskustelua, missä vaihdettiin kokemuksia siitä, miten on tullut tylysti tai jopa törkeästi kohdelluksi ensimmäisessä työpaikassa harjoittelijana tai muuten vain noviisina. Vastaus ”kyllä, mutta eri seurassa” taisi tehdä sen, että seuraavia ”lähdetkö syömään” kysymyksiä ei tohtinut uusi tulokas tehdä. ”Ei vois v***u vähempää kiinnostaa” ei myöskään kannusta uusiin keskustelunaloituksiin. 



Yhteiskunta muovaa ihmisiä ja ihmiset tekevät yhteiskunnan. Työelämä on muuttunut pirstaleisemmaksi yhden ihmisen työuran näkökulmasta, mutta myös työyhteisöt ovat kehittyneet monimuotoisemmiksi, hektisimmiksi ja koko ajan tarpeen mukaan muotoutuviksi. Ihmiset, joiden kanssa tehdään töitä vaihtuvat päivittäin, projektista ja tehtävästä toiseen. Lähikontakteja on enemmän ja useammin vaihtuvia. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää pystyä toimimaan.


Samaan aikaan perheet ovat muuttuneet erilaisiksi ja monitahoisemmiksi. Uusperheet ovat enemmin normi kuin poikkeus. Lähipiiriin kuuluu eksiä ja nyksiä, eksän nyksä ja nyksän eksä ja kaikki niiden läheiset. Verkosto on laaja ja muuttuva, eikä kaikkiin muutoksiin voi vaikuttaa. Eivätkä varsinkaan verkoston ydinsolmut eli lapset, joiden ympärille punos tehdään, saa mahdollisuutta valita verkkonsa solmuja. ”Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää pystyä toimimaan.” Pitääkö pystyä? Eikö ystäviään saa enää valita? Onko pakko sietää noita kaikkia, jotka tunkevat elämääni kysymättä lupaa?


Elämä vaatii meiltä entistä enemmän resilienssiä, kykyä luovia ja pärjätä uusissa ei aina niin mukavissa tilanteissa, joustavuutta mukautua muuttuneeseen ja säilyttää itsensä eheänä kaiken kaaoksenkin keskellä. Välillä tuntuu, että ihmisiltä vaaditaan paljon, jopa liikaa nykyisessä nopealiikkeisessä ja paljon kontakteja sisältävässä maailmassa. Sekä työssä että perhe-elämässä. Kaikista ei tarvitse tykätä, kaikkia ei tarvitse ottaa leikkiin. Riittää, kun käyttäydytään hyvin kaikkia kohtaan. Silleen vanhanaikaisen kohteliaasti; tervehditään, katsotaan silmiin, kuunnellaan ja sanotaan ne muutamat kivat sanat. Hymyillään. Näin kaikkien on mukavampi olla ja erityisesti niiden, jotka eivät saa valita eli lapsien.


Kesällä on lomaa myös työyhteisön vilskeestä ja vuorovaikutuksesta. Jottei tulisi suhdetyhjiötä, tilalle annetaan sukujuhlat ja mökkivierailut, joissa pääsee testaamaan resilienssiään. Tai sitten voi päästää itsenä helpolla; hyvä käytös riittää.




0 0
Feed