Minulle riittävä on riittävästi

Suomessa on aloitettu kaivostoiminta 1500-luvulla. Silloin suomen kieli ei tuntenut sanoja työturvallisuus tai työhyvinvointi. Kaivosmiehet sopeutuivat oloihin mm. kasvattamalla viiks...

Suomessa on aloitettu kaivostoiminta 1500-luvulla. Silloin suomen kieli ei tuntenut sanoja työturvallisuus tai työhyvinvointi. Kaivosmiehet sopeutuivat oloihin mm. kasvattamalla viikset, koska ne keräsit osan keuhkoihin matkalla olevasta kivipölystä. Tämä on historiaa. Onneksi. Kuulostaa aivan käsittämättömältä, vastuuttomalta, jopa väkivallanteolta. Silloin toimittiin sen aikaisen tiedon, taidon ja asenteiden varassa. Kivipölyn vaikutuksista keuhkoille tiedettiin vähän, jos ollenkaan.

Kaivosmiehet sopeutuivat oloihin mm. kasvattamalla viikset, koska ne keräsit osan keuhkoihin matkalla olevasta kivipölystä.

Nykyään osataan suojautua kivipölyltä, vaarallisilta aineilta, lämmöltä, kylmältä, melulta, loukkaantumisvaaroilta suojaimin, vaattein ja varustein sekä työympäristöstä huolehtimalla. Työturvallisuuslaki ja työpaikkakohtaiset määräykset varmistavat fyysistä turvallisuutta, eikä tarvetta viiksien kasvattamiselle suojautumiskeinona enää ole.

Jaakko Lähteenmaa kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa 28.7.2018 masennuksesta ja uupumuksesta elämäntapasairautena. ”Kansasin yliopiston psykologian professorin Stephen Ilardin mukaan masennus on yleistynyt noin sadan vuoden ajan jatkuvasti, ja jokainen uusi sukupolvi on ollut edellistä masentuneempi.” Ilard määrittelee masennuksen modernien teollisuusyhteiskuntien elämäntapasairaudeksi. Länsimaiden fyysiset elintasosairaudet kuten diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit ovat myös nimenomaan elämäntapasairauksia, joihin paras lääke on liikkuvampi elämäntapa sekä monipuolisempi, kevyempi ja rasvoiltaan terveellisempi ruokavalio. Fyysiset elämäntapasairaudet tunnistetaan, tunnustetaan ja ihmisiä ohjataan noudattamaan terveyttä edistäviä elintapoja. Myös lääkärit tekevät niin, eivätkä hoida pelkästään lääkkeillä.

Fyysiset elämäntapasairaudet tunnistetaan, tunnustetaan ja ihmisiä ohjataan noudattamaan terveyttä edistäviä elintapoja.

Mielialalääkkeiden kulutus on kasvanut Suomessa ja muissa Länsi-Euroopan maissa huolestuttavasti. Kuinka paljon kasvuun on vaikuttanut lääkkeiden helppo saatavuus, mielialalääkkeiden arkipäiväistyminen sekä uupumisen ”normalisoituminen” ja kuinka paljon masennusoireiden lisääntyminen? On myös puhuttu pahan mielen pelosta, kykenemättömyydestä kohdata omia kielteisiä tunteita ja niiden proaktiivisesta lääkitsemisestä – ajatuksesta, että pitää olla koko ajan kivaa ja ajoittainenkin paha olo on epänormaalia ja jotain, mistä pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Totta vai tarua?

Pitää olla koko ajan kivaa ja ajoittainenkin paha olo on epänormaalia ja jotain, mistä pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Masennuksesta tekee elämäntapasairauden yksilökeskeinen suorittamisen, menestymisen ja pärjäämisen ihannointi. Koko ajan pitää tehdä täysillä, edetä ja olla eilistä parempi. Muita parempi? Näyttää hyvältä ja esittää hyvää elämää? Lähteenmaa esittelee sosiaalisen median yhtenä elämäntapasairastuttajana kutsuen sitä ”onnellisuuden vertailuasemaksi”, missä muiden elämä näyttää ihanalta ja oma alkaa masentaa.

Ihminen, joka on uupunut ja masentunut ei jaksa tehdä töitä. Työolosuhteissa on parantamisen varaa – nimenomaan henkisen hygienian puolella. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen – fyysinen psyykkiseen ja työelämä vapaa-aikaan sekä päinvastoin. Masennusta tilastoidaan suurilta osin työpoissaolojen perusteella, mutta masennus ei ole aina työstä johtuvaa. Työn ja työympäristön elämäntavat voivat sairastuttaa tai rikastuttaa elämää samalla tavalla kuin työn ulkopuolisetkin. Ratkaisevaa on kokonaisuus, miten elämäänsä elää ja miten siihen suhtautuu. Pitääkö olla paras ja aina vain parempi vai riittäisikö se, mikä minulle riittää.

Pitääkö olla paras ja aina vain parempi vai riittäisikö se, mikä minulle riittää.

Fyysisiin elintasosairauksiin määrätyt lääkkeet liikunta, lepo ja ruokavalio edistävät myös hyvää psyykkistä terveyttä. Lisälääkkeiksi sopivat luonto, läheiset ja leikkimielisyys. Jottei tarvitse alkaa kasvattaa ”henkisiä viiksiä” suojaamaan elämäntapojen korjattavissa olevilta vaaratekijöiltä.


0 0
Feed