Palaute kertoo enemmän antajasta kuin saajasta

Aivotutkijoiden mukaan palautteen anto voi jopa haitata oppimista. Ja minä, kun ajattelin, että palautteen ainoa tarkoitus on auttaa toista kehittymään! Kun asiaa vähän pohtii, väkisinkin tulee esittäneeksi kysymyksen "kuka on oikea, riittävän osaava ja asiantunteva arvioimaan toisen tekemisen tasoa?" Miltä pohjalta me oikeasti arvioimme ja arvotamme tekemistä ja osaamista?



”Se, mitä joku sinusta sanoo, kertoo enemmän sanojasta kuin sinusta.” Näin sanoin ala-asteikäiselle lapselleni, kun hän oli pahoillaan luokkakaverinsa ikävistä sanoista. Näyttelijä Martti Suosalo kertoo lehtihaastattelussa (Eeva huhtikuu/2019) saamastaan lyttäävästä palautteesta ensimmäisestä suuresta televisioroolistaan opiskeluaikoina. Hän näytteli Aapoa Jouko Turkan ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä. Ensimmäinen työpaikka Teatterikorkeakoulun jälkeen olikin sitten rakennustyömaalla lattioita piikkaamassa. 


Koko työurani ajan palautteen merkitystä työssä suoriutumiselle ja osaamisen kehittymiselle on korostettu kiihtyvällä tahdilla. Mekanismeja ja asenteita palautteen lisäämiseksi on kehitetty ja ponnisteltu, jotta suomalaisesta työelämästä saataisiin palauteautomaatti, missä kaikki ovat koko ajan tietoisia omasta osaamisestaan ja kyvyistään, mutta myös kehittämiskohteista. Olen itse ollut vahvasti mukana pääteemanani, että palautteen ainoa tarkoitus on auttaa sen saajaa kehittymään. Olen puhunut oikea-aikaisen, rakentavasti muotoillun ja selkeän palautteen puolesta. Olen ollut varsinainen Ms. Feedback.

       "Kuka sanoo, mikä on erinomaista, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä?"

Luin Harvard Business Review’n artikkelin Palautteen harhat (Fakta 5/19) ja sieltä lauseen ”palautteesi toiselle kertoo enemmän sinusta kuin hänestä.” Minähän tiesin tämän, mutta vasta nyt ymmärsin, mitä lapselle toistamani tarkoittaa työelämän palautekulttuurissa. Ei työpaikoilla olla niin taitavia objektiivisuudessa ja kaiken tietämisessä, jotta voitaisiin unohtaa omien asenteiden, uskomusten, kokemusten, tiedon tai tietämättömyyden vaikutus antamallemme palautteelle. Kuka sanoo, mikä on erinomaista, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä? Voiko se edes olla kaikille sama? On totta, että on parempia ja huonompia tapoja ommella haava tai sammuttaa tulipalo, ja niiden tekemisen tasoa voidaan nostaa lisäämällä tietoa – antamalla palautetta, miten kehittää tekemistä nopeampaan, taloudellisempaan, turvallisempaan tai lopputulokseltaan toimivampaan suuntaan. Kuinka hyviä olemme antamaan toista hyödyttävää palautetta esimerkiksi johtamisesta, strategisesta ajattelusta tai luovuudesta? Voimme ainoastaan kertoa omista ajatuksistamme, kokemuksistamme ja tuntemuksistamme. Mutta ne eivät ole objektiivinen totuus tai parasta rakennusainetta kehittymiselle. Joku toinen voi olla aivan eri mieltä. Kuka on riittävän hyvä ja osaava antaakseen palautetta?

       "Korjaava, kriittinen palaute, mikä kertoo, missä on tehty huonosti tai miten pitäisi kehittyä, voi jopa haitata oppimista."

Lukemani artikkelin mukaan korjaava, kriittinen palaute, mikä kertoo, missä on tehty huonosti tai miten pitäisi kehittyä, voi jopa haitata oppimista. Neurotieteet ovat tutkineet ihmisen oppimista ja todenneet, että aivojen sympaattinen hermojärjestelmä käynnistyy, kun henkilölle kerrotaan, missä hän on epäonnistunut. Sympaattinen hermojärjestelmä on ihmisen ”pakene tai taistele” -järjestelmä, joka hiljentää aivojen kaikki muut osat ja kaikki voimavarat käytetään hengissä säilymiseen. Siinä tilassa oppiminen on mahdotonta. Kun taas huomion kiinnittäminen onnistumiseen aktivoi parasympaattista järjestelmää, mikä stimuloi uusien hermosolujen kasvua, tuottaa hyvää oloa ja avaa älyn, tunteet ja havaintokyvyn. Otollinen tilaisuus uuden oppimiselle.

En usko, että lapseni luokkakaverin antaman ”palautteen” keskeinen motiivi oli oppimisen edistäminen. Eikä se sellaisena toiminutkaan. Se pahoitti mielen, sai tuntemaan itsensä huonoksi. Ihan turhaan, koska kyse ei ollut hänestä, vaan palautteen antajasta. Jouko Turkan Seitsemän veljeksen lyttääjät kertoivat omista asenteistaan, arvoistaan ja mieltymyksistään. Ja olivat niissä aivan oikeassa, mutta ei se kertonut mitään itse teoksen tai varsinkaan Martti Suosalon näyttelijän työstä, eikä varsinkaan auttanut häntä kehittymään. Suosalo kertoo myös Oulun nuorisoteatterin johtajasta, joka kannusti lahjakkaaksi havaitsemaansa nuorta miestä uskomaan siihen, että kaikki on mahdollista ja elämäänsä pystyy vaikuttamaan. Suosalo pääsikin Teatterikorkeakouluun ilman ylioppilastodistusta – kolmannella yrittämällä.

Ei ole syytä vaientaa hyvässä vauhdissa olevaa palautekulttuuria. Riittää, että säädetään vähän. Ei kerrota totuuksina asioita, jotka eivät sitä ole. Sen sijaan, että annamme toiselle neuvoja, miten parantaa kommunikaatiota, voimme kertoa, missä kohtaa putosimme kärryiltä. Paremmin kuin moite strategisen ajattelun puutteesta, toimii oman kokemuksen esittäminen siitä, mitä en nyt ymmärtänyt. Onnistumiset saa huomata aina. Ja niistä kannattaa myös sanoa. Annetaan aivoille oppimisen euforiaa!




0 0
Feed