Pelon kavereina lempeys, läheisyys, lepo ja rauha
Katson hurjaa vauhtia juoksevaa koiraa, joka ei peloltaan näe, ei kuule mitään. Se säntää ihan hulluna eteenpäin. Tuskin tietämättä muuta suuntaa kuin pois. Pelko ei edes asettunut ohjaimiin. Se laittoi koko koiran autopilotille ainoana ohjeena pois ja äkkiä.
Pelko ei edes asettunut ohjaimiin. Se laittoi koko koiran autopilotille ainoana ohjeena pois ja äkkiä.
Ihmisellä on eläintä kehittyneemmät aivot, mutta evoluutiosta huolimatta tallella ovat ne osat ja reaktiot, jotka saavat pakenemaan silmittömästi. Pelko suojaa eläintä ja ihmistä, mutta joskus väärissä kohdissa, vaaraa aiheuttaen ja ajattelua estäen.
Koiran pään sisään en pääse, mutta omia reaktioitani ja tunteitani voin yrittää tunnistaa alkaen hihnan lipemisestä kädestä siihen, kun koira oli kotona sydän vielä pamppaillen pelosta ja pakospurtista. Pelko oli mukana - ehdottomasti, ensin ja koko ajan matkassa. Säntääkö koira suoraan auton alle, löydänkö sitä enää koskaan... Huoli ja suru asettuivat apukuskin paikalle itsestään. Järki piti tunkea täysille rattaille väkisin ja köyttää kiinni, jottei putoa matkasta.
Huoli ja suru asettuivat apukuskin paikalle itsestään. Järki piti tunkea täysille rattaille väkisin ja köyttää kiinni, jottei putoa matkasta.
Pakko myöntää, että ensimmäinen reaktioni oli pakeneminen; jos olen vain niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, menen kotiin, en lähde perään, en soita apua... niin mitään ei ole tapahtunut. Pelko, pakeneminen, pakko tehdä jotain. Tässä järjestyksessä. Koiran aivot riittivät vain kahteen ensimmäiseen. Kolmas on inhimillisen kehityksen tulos.
Pelko on tunteista suurin ja eniten elämää ohjaava. Pelon pelko kaiken pahan alku ja juuri. Pelkoa tarvitaan varoittamaan, huolehtimaan ja ohjaamaan pois järjettömyyksistä ja vaaroista. Pelko on hyvä renki, mutta huono isäntä. Mitä peloilleen ja pelkoreaktioilleen sitten voisi tehdä? - niille turhille, hyvät säästettäköön myöhempää tarvetta varten.
Ainakin pelon pelkäämisen voisi yrittää poistaa kokonaan suhtautumalla lempeämmin.
Helsingin Sanomissa 9.11.2017 oli hyvinvointiotsikon alla juttu peloista ja niiden voittamisesta https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005441499.html Uni, liikunta ja miellyttävät kokemukset - siinä lääkkeet pelkojen selättämiseen lisättynä ymmärtävällä suhtautumisella niihin. Ihanaa, voin lopettaa "pimeässä ei ole mitään pelättävää"-hokemisen ja sen sijaan tarkkailla tuntemuksiani ja liittää pelottaviin tilanteisiin palkitsevia elementtejä. Siedättää itseäni loiventamalla pelottavia asioita lisäämällä positiivisia tuntemuksia. Voisin hyvin kuvitella tällaisen sallivamman ajattelutavan toimivan myös nykyaikaisempiin pelkoihin kuten esiintymispelko ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ainakin pelon pelkäämisen voisi yrittää poistaa kokonaan suhtautumalla lempeämmin. Antaisi pelolle tilaa pienentyä ja jopa kadota, eikä yrittäisi ahdistaa sitä nurkkaan näkymättömiin.
Tulisiko joku palastelemaan suurta sinistä suuhuni tai vaikka pitämään kädestä...
Koiralla - ja minulla - on vielä edessä suunnattoman säikähdyksen aiheuttaneen paikan kohtaaminen. Voin hyvin kuvitella, että muutenkin namiohjautuvan koiran oloa voi helpottaa ja pelkoa asteittain hälventää antamalla herkkuja pahassa paikassa. Tulisiko joku palastelemaan suurta sinistä suuhuni tai vaikka pitämään kädestä... Voisimmeko kaikki tunnistaa ja tunnustaa pelkomme, saada niiden kohtaamiseen lempeää suhtautumista ja yksinkertaisia lääkkeitä. Pelko on maanläheinen, juureva perustunne. Siihen eivät auta kikkakolmoset tai monimutkaiset mallit. Se tarvitsee rinnalleen lempeyttä, läheisyyttä, lepoa ja rauhaa - turvallisuutta.