BLOGI


"Kirjoittaminen on ajatusten dokumentointia," sanoi eräs viisas. Totta vai pelottavaa?

Kirjoitan blogissani aiheista, jotka tavalla tai toisella puhuttelevat minua. Yhteisenä teemana on ihmiset työelämässä - hyvässä ja pahassa, suoraan tai vähän sinne päin. Kirjoituksiini saan vaikutteita kaikesta lukemastani päivän polttavista uutisista opiskelukirjallisuuteen sekä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Bussit ja kahvilat ovat tähän ihan parhaita, mutta läheltäkin voi löytää aarteita.  

Työelämän asiantuntija Pekka Seppänen kirjoitti Helsingin sanomien kolumnissaan 2.4.2017 "Työnantajat ovat edistävinään monimuotoisuutta palkkaamalla homoseksuaaleja, maahanmuuttajia, naisia, vammaisia ja varttuneita." Ja jatkaa, ettei tämä ole monimuotoisuutta, vaan tasa-arvoa. Kirjoittajan mukaan työnantajat suosivat rekrytoinnissa...

Brändäämisen tavoitteena on saada maailmanlaajuisesti myyty perustuote näyttämään erityiseltä ja erilaiselta. Tuotteen "pinnasta" tulee ratkaiseva - kuluttajan silmissä brändin tulee näyttää merkittävämmältä kuin itse tuote. Erilaisuuden mielikuvien rakentamisesta tulee keskeinen ja tavoitteena onkin myydä ominaisuuksien sijaan mielikuvia. Brändiä...

Coachingin vaikuttavuus on kysymyksissä, jotka valmentaja kysyy, mutta voima on vastauksissa, valmennettavan ajatuksissa ja oivalluksissa. Ne tarvitsevat ympärilleen läsnäolon, läheisyyden ja luottamuksen voidakseen vapaasti tehdä sen hyvän, mihin pystyvät.

Myötätunto on ihmiskunnan säilymisen ja kehittymisen kannalta keskeinen ja kriittinen tekijä. Ilman kykyä havaita toisten tunteita ja eläytyä niihin olisivat evolutionääriset mahdollisuutemme olleet Charles Darwinin mukaan selvästi huonommat. Myötätunto liitetään tyypillisesti tilanteisiin, joissa toisella menee jotenkin huonosti, on paha olla,...

Nykyisen työelämän toinen nimi voisi olla Jatkuva Muutos. Muutos on hyvä nimi, eikä Jatkuvassakaan mitään vikaa ole, jos toisena nimenä on Hallittu. Työelämä ei ole yksin, eikä sitä yksin olisi edes olemassakaan. Ollakseen olemassa työelämä tarvitsee pääomaa, markkinoita, johtajia ja työntekijöitä. Meitä ihmisiä siis. Työelämän muutokset pakottavat...

"Uhkaus, lahjonta ja kiristys" - tuo lasten kasvatusmetodeinakin tunnettu kolmikko kävi mielessä, kun taistelin roolissani noin yksivuotiaan isokokoisen koiranpennun johtajana. Koiralla oli joko valikoiva kuulo tai oma mielipide siitä, millä vauhdilla pitäisi edetä. Epäilen tuota jälkimmäistä, koska niin tarkasti se tillitti minua otsatukkansa alta...

Psykoterapeutti Maaret Kallio kertoo Eeva-lehdessä (Toukokuu 2016) syistään osallistua tosi-TV ohjelmien tekoon (Ensi treffit alttarilla ja Kielletty rakkaus). "Tärkein syy julkiselle esiintymiselleni on vaikuttaminen." Hän toteaa, että näin hän saa mahdollisuuden puhua kansalle tärkeistä asioista, eikä keskustelu jää vain alan asiantuntijoiden...

Kun opinnot ja työelämä kohtasivat töiden alettua opintovapaan jälkeen, tuli väkisinkin vertailtua sitä oikeaa työelämää kirjallisuuden kuvauksiin. Samasta asiasta puhuvat selvästi. Huolestuttavaa on se, että tuntuu,ettei noita kirjoja lueta siellä, missä työelämää ohjataan. Näyttää siltä, ettei tutkimusten tuloksia hyödynnetä riittävästi. Johtuu...

Talouselämän epävarmuus ja muutosvauhti on lisännyt yritysten muutosherkkyyttä ja niissä vaaditaan myös henkilöstöltä samaa. Organisaatiot elävät keskellä tulospaineita, kiirettä sekä kehittymisen ja menestymisen vaatimusta ja edellyttävät henkilöstöltä jatkuvaa uusiutumista, vastuullista sitoutumista, vastuuta omasta ammattitaidostaan ja...